Sunday, October 23, 2011

Marionetti: Prologi: Osa 1

    Vaikka en muista hänen nimeään, muistan kuinka hän sanoi sen. Joko kauniisti kuiskaten ja vokaaleja venyttäen tai kovilla konsonanteilla ja huutaen. Riippuen täysin vuodenajasta, säästä, mistä milloinkin. Hän oli kaikkeni, mutta poistin hänen nimensä mielestäni. Täällä missä nyt olen, minäkin olen nimetön. Muita muistoja hänestä en osannut edes sumentaa, muistan selkeästi hänen hymykuoppansa, vehnänvaaleat hiuksensa sekä hänen eleensä. Hän sai hymyllään kaiken mitä tahtoi. Täällä minä olen vain numero ja haamu. Saisin pitää omia vaatteitani, mutta en halua. Eiväthän ne edes ole minun, vaan hänen. Hän valitsi suurimman osan maksaen myös jotkut. Ennen häntä olin pärjännyt samoilla vaatteilla jo pitkään, sen aion tehdä hänen jälkeensäkin. Hoitajat yrittivät aluksi puhua, kysellä kuulumisia, jutella säästä ja lopulta rikoksesta. Minä en puhunut, olin vain hiljaa. En tunne tarvetta puhua, koska vain hän ymmärtäisi ja hän ei ole täällä kanssani. Hän myös ymmärsi tekoni, näin sen hänen silmistään ja kuulin viimeisestä henkäyksestä. Sanoja ei tarvittu, enkä tarvitse niitä nytkään. Muut tarvitsisivat, mutta annan heille niitä vain harvoin. Pitäydyn pääni sisällä omassa maailmassani.

No comments:

Post a Comment